tiistai 23. huhtikuuta 2013

Omia kuulumisia ja Sinipipa

Ajattelin sitten päivitellä vielä viikon alkuunkin, niin saan kaikki valmistuneet käsityöt esiteltyä tältä vuodelta (viimein, ollaan kuitenkin jo kohta toukokuussa!).
Olen vähän stalkkaillut muita blogeja, joihin verrattuna oma päivitystahtini tuntuu kovin hitaalta. Halusin esitellä vain valmiita töitä, mutta niin siinä vain kävi, että keskeneräisetkin ovat päässeet esille. Tästä syystä olen laittanut tavoite-listaani päivittää blogia vähintään kymmenen kertaa kuukaudessa niin, että ma-ke välillä olisi yksi päivitys ja viikonloppuna toinen. Katsotaan.

Tällä hetkellä neulerintamalla Miehen sukat ovat edistyneet kantalappuun saakka ja toivottavasti saan ne tämän viikon aikana valmiiksi.

World Magic Cup Qualifieristäkään en ole tuloksia postaillut (noh!), joten tässäpä niitä:
Kaiken kaikkiaan osallistujia oli 96, joista meikätyttö ainoana naisena. Pelasimme seitsemän kierrosta, joiden kahdeksan parasta saivat palkintoja, ensimmäinen kutsun Amsterdamiin kansainvälisiin kisoihin. Voitin matseista 3/7, joka nosti miut loppusijoituksissa sijalle 44. Aika hyvin kun tavoitteeni kisoja varten oli voittaa yksi matsi eikä olla viimeinen. Lisäksi onnistuin jollain ihmeellä voittamaan Antti Malin-tyypin, joka paljastui tauolla vuoden 2008 maailmanmestariksi! (Ja jonka iso pokaali oli itse asiassa esillä turnauspaikalla...) Olin ehkä pikkasen onnellinen, ettei kukaan kertonut ennen ottelua tätä faktaa, koska muuten olisin jännittänyt itseni kuoliaaksi. Mukava heppu, ei sen puoleen.

Tämän kauden tuloksia (alkoi 01/2013):
- Kokonais-ranking-listan mukaan olen tällä kaudella (tietysti Suomen tasolla) 113/572, kun taas Mies on 148/572.
- Naisista olen kovimmin sijoittunut, seuraava on 92 pelaajaa myöhemmin sijalla 205.
- Peliporukassa on 9-10 vakipelaajaa, ja rankingin mukaan olen neljänneksi kovin pelaaja, Mies kuudenneksi.

Ja sitten itse aiheeseen eli käsitöihin:


SINIPIPA

(Blue Beanie in Ravelry)

Mikä: Peruspipo
Miten: 40 mm pyöröpuikko (40 cm)
Mistä: Musta Isoveli (Novita)
Menekki: 130 gr
Miten pitkään: 1 viikko


Siitä tuli aika jännä! Eka pipo jonka olen ikinä tehnyt, ja sekin Siskolle. On kuitenkin lämmin, eikä toivon mukaan kutita hirveästi...

Lainasin kirjastosta pari myssy- ja pipokirjaa ennen aloittamista, selailin niitä läpi, ihastelin kuvia ja sitten loin silmukat puikoille. Työ sujui joutuisaan, mutta usko alkoi jossain vaiheessa hiipua kun ”2 oikein 2 nurin”-vaihe tuntui jatkuvan loputtomiin. Pipo on ainakin omaan päähäni sopiva, joten uskoisin että se sopii myös Siskon nuppiin. Koristeeksi halusin pakosti väsätä tupsun, joka keikkuu hauskasti kävellessä.

Valitettavasti lahjomisvaiheen myöhästymisen takia taitaa jäädä tämän pipon pitäminen ensi vuoden pakkasille. Toivottavasti ei siskorukka ole palelluttanut korviaan sitä ennen. Nyt keväthän tuli kolmessa päivässä ja lumet sulivat kohisten.


OHJE PERUSPIPOON:

Puikot: 4 mm pyöröpuikko (40 cm)
Lanka: Novitan Isoveli tai mikä tahansa muu samanpaksuinen lanka (100 gr/130 m)

1) Luo 100 silmukkaa.
2) Neulo ”2 oikein 2 nurin” 15 cm verran. Epäile itseäsi 13 cm:n kohdalla, mutta jatka urheasti eteenpäin vielä pari senttiä (tai kunnes joustinneule taitettuna kaksinkerroin suojaa korvat kokonaan).
3) Neulo oikeaa neuletta, kunnes päähän kokeiltuna pipo alkaa olla oikean kokoinen.
4) Jaa silmukat neljälle 3,5 mm:n puikolle (puikko-kokoa ei ole tarpeen vaihtaa), 25 s/puikko ja aloita kavennuskerrokset. Jokaisen puikon alussa neulo 2 oikein yhteen.
5) Kun on enää 8 silmukkaa jäljellä, katkaise lanka ja pujota se silmukoiden läpi.
6) Päättele lanka itsellesi sopivimmalla tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)