torstai 8. toukokuuta 2014

Lily of the Valley

Äitienpäivän kunniaksi pistin koko sisaruskatraan puolesta pari kappaletta kortteja etenemään.

 
Halusin kovasti piirtää jotain tylsiin kirjekuoriin, joten lähdin etsimään aihetta. Googleen hakusanaksi "kaksonen" (äitini horoskooppimerkki), josta tuli ilmi, että kaksosen onnenkukkiin lukeutuu klassikko ja suomalainen kansalliskukka kielo. Olkoonkin myrkyllinen, kielo on kuitenkin kevään sekä vapun kukka. Se symboloi muistaakseni toivoa, plus sillä on hirmuisen nätti nimi englanniksi, lily of the valley. Aluksi tosin piirtelin perhosen ja kielo tuli vasta jälkikäteen, mutta noh, liekö tuolla nyt suurta väliä.

Tästä hullaantuneena laittelin myös randomiin kirjekuoreen ketun kuvan, koska sekin vaikutti tosi tylsältä. Ehkäpä ne krypton toimituksessa arvostavat tätä, mene ja tiedä.


Ja mitäkä sukalle kuuluu? Hyvää vain, luokkakokoukseen matkatessani neuloin junassa todella paljon ja sain kivasti kehujakin ^__^  Yksi seurue kulki tampereelle saakka samaa matkaa kanssani, ja heistä toinen uskaltautui lähestymään ja ihastelemaan. Kiitos siulle, piristit kovasti päivääni (houkuttelin siut varta vasten lukaisemaan tätä blogia, mutta en ole sitten päivittänyt yhtään, hups).

 
Ja kuva edelleen seepiana, ettei joululahjan saaja ihan kaikkea saisi tietoonsa. Taustalla hyyyyyvin hitaasti edistyvä palapeli.

Tervetuloa myös uusi lukijamme, Anna. Toivottavasti viihdyt blogin parissa :)

~Ricchan~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)