sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Syksyn aloitus

Heipä hei kaikille!

Kiireisen kesän jälkeen alkaa syys ja kutojan hyppyset syyhytä uusien neuleiden parissa.

Kesän kiireiden tähden ei ole tullut paljon tänne blogiinkaan kirjoiteltua, saati sitten neuloskeltua.
Syksy on siihen nähden ollut myös jännittävä, koska aloitin autokoulun ja se (luojan kiitos) on sujunut mallikkaasti :) Teoriatenttiä ja inssiä pelätessä siis eteenpäin :D

Tosiaan, uudet neuleet puikoilla jo tuloillaan ja tässäpä muutama nyt esille.

Asiakas tilasi villapaidan, ja koskaan en ole sellaista tullut tehneeksi. Löysin kuitenkin ohjeen Novitan sivuilta, jota olen käyttänyt ohjenuorana silmukkamäärien, kavennusten, pituuksien ja lankamäärien tiimoilta.
Paita itsessään on helppoa 2o 2 n neuletta.
 
Kuvassa taka- ja etukappale jo toisiinsa kiinnitettyinä virkkaamalla. 
Paidassa käytän 7 veljestä- lankaa, jota myös Novitan ohje suosittelee.
Hihoja en ole vielä aloittanut neulomaan. Etu- ja takakappaletta neuloessa kipeytin ranteeni melkolailla, ja epäilen että olisikohan se jännetuppitulehdus hiipimässä vasempaan ranteeseen. En lainkaan osannut ajatella että neule tulee olemaan niinkin painava kun se on.
Helman resoriin käytetty ohjeen mukaisesti puikkoja 3,5 ja loppuun neuleeseen puikkoja 4.

Kuvassa näkyy myös aluillaan oleva palmikkokaulahuivi, jossa käytän puikkoja 4.
Lankana Novitan Mohair Lux.
Samasta langasta olen myös neulonut äidilleni pipon, joka on vielä tupsua vailla akuutin pahvinpuutteen vuoksi. Jospa näistä jouluun mennessä saisi pipon ja huivin kootuksi vaikkapa lahjapakettiin :)

Kuvassa myöskin valkoinen akryylilanka (Red heart, shimmer) kevyellä glittertehosteella, josta olisi tarkoitus tulla pipo palmikkokoristeilla, mutta koska en ole tätä työtä varsinaisesti suunnitellut, niin en ole vielä palmikoiden sijoitusta ajatellut. 
Silmukoita pipossa 100 ja aloitus 2o 2n neuleella. 
Työssä käytän puikkoja 3,5

Oikein mukavaa syksyn jatkoa kaikille!

~Ma-Chan~




2 kommenttia:

  1. Sulla on paljon neuleita aloitettuna. Ihania bling-bling-lankoja.
    Mullakin kesä oli kiireinen, enkä paljon ehtinyt blogimaailmassa oleilla.

    VastaaPoista
  2. Jep, kesät ne tahtoo olla sellasia että on paljon kaikkee muuta tekemistä :D Mutta makuhan menisi kaikesta tekemisestä jos tekisi jatkuvalla syötöllä :)
    Minulla on kai taipumus jonkin sorttiseen harakkamaisuuteen, tykkään kimmeltävistä asioista :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)