Heipsan!
Pahoittelen pitkällistä poissaoloani, mutta kesän ja alkusyksyn aikana on tapahtunut niin hirvittävästi asioita.
Suurimmaksi osaksi aikaani vei työpaikka, mutta siitä ei tarvitse enää huolehtia, sillä työn tilalle tulee hirvittävästi uutta toimintaa, nimittäin koulu!
Lopetin työt elokuun puolessavälissä ja nyt odottelen koulun alkamista taas lokakuussa :)
Nyt siis syljen kattoon hetken aikaa ja tasoittelen hermojani jotka syystä ja toisesta ovat olleet hieman koetuksella :)
Viimeviikon aikana olen saanut liikkua luonnossa puolukankeruun merkeissä äidin kanssa ja vierailimme siskoni luona Lahdessa myöskin.
Pieni kummipoikakin oli kasvanut ihan hirvittävästi viimenäkemältä ja saanut jo hampaitakin :)
Lahden reissulta tarttui mukaan myös uusia lankoja, vaikka suunnittelin että käytän kaikki vanhat langanjämät pois tekemällä niistä jotain, mutta enhän minä voinut käyttää hyviä tarjouksia käyttämättä :D
Tässä siis Lahden saalis.
2 kerää Regia Winterdream colour lankaa ja 3 vyyhtiä St. Helena Rosa 100% silkkiä..
Ikinä ennen en ole ostanut täys silkkilankaa, mutta nyt oli tarjous 50%, samoin kun noista Regian langoista.
Aiemmin keväällä liikkeelle oli sattunut onnettomuus, koska liikennejärjestelyjä oli muutettu ja joku oli vanhasta muistista ajanut vanhojen järjestelyjen mukaan, ja suoraan läpi liikkeen ikkunasta.. Langat ovat siis tämän onnettomuuden ajalta, ja vaikka imuroitu ja yritetty putsata, niin ei voi taata että olisivat täysin lasivapaat, niin päättivät myydä puolella hinnalla kyseisiä tuotteita :) (Sattuipas sopivasti kjeh kjeh..)
Kuten kuvassa näkyy, toisesta Regiasta pukkaa jo sukkaa... ei tainnut pitkään kestää minun jämälankojen tuhoaminen :D
Paljon on puhetta tästä pakolais aiheesta, ja ilmeisesti täällä Savonlinnassakin on järjestetty jonkinsorttinen villasukkakeräys jossa kerätään pakolaisille villasukkia ja ehkä kenties kaikenlaisia muitakin neuleita, niin ajattelin opsallistua semmoiseenkin tempaukseen. Vielä en tiedä minne nämä neuleet tulisi toimittaa, mutta eiköhän sekin selviä tässä lähiaikoina :)
Tässäpä 7 veikan jämistä tehdyt sukat ja lapaset :)
Lapasten peukalot oli kyllä jännyyttä tehdä, sillä ne on kirjaimellisesti jämälangoista. Kaikki päättelystä katkotut langanpätkät on kerätty niihin :D solmua solmun perään (hyi minua..).
samaan syssyyn menee myöskin 7 veikasta tehdyt säärystimet :) melkoisen rimunkirjavaa sanoisinko, mutta eipähän aina ole mustaa ja ankeaa :D
Syksy se vaan tulla tuivertaa ja osallistuin Ravelryssä Sukkasato 2015:n.
Tämä on ensimmäinen sukkasato johon olen osallistunut :)
Yritän saada mahdollisimman paljon sukkia aikaiseksi kyseiseen tempaukseen, ehkä jopa tekisi mieleni asettaa itselleni haaste, että kuinka monet sukat saan aikaiseksi lokakuun loppuun mennessä :)
Antoisia neulehetkiä itse kullekkin!!
~Ma-Chan~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)