Huhtikuun loppu on käsillä

Huh armasta huhtikuuta, aivan kuin olisi aika olisi mennyt suhteellisen nopeasti taas, aivan vilahtaen. Kohta on jo toukokuu ja äitienpäivä aivan nurkan takana. Pihan pioni tekee jo silmuja ja koivuista roikkuvat norkot ennustavat kesää. Kukkapenkin paikka on myllätty  valmiiksi ja pihan ruohikkoa ilmattu talikon kera. Pihalle ilmestyikin sen myötä illasta pari räkättirastasta matometsälle.

Neulonut olen lähinnä herra J'n sohvalla (tälläkin hetkellä), ja Petunia-huivi alkaakin olla jo pian valmis. Tavoitteena on käyttää kaikki lanka niin tarkkaan kuin on mahdollista, eli saa nähdä montako ylimääräistä mallikertaa joudun tekemään. Huivin ideahan oli olla helppo välipala, reikäkerroksia ja aina-oikein-neuletta, sellainen nopea välipala. Kuinka väärässä olinkaan, kuukauden verran on jo tämä neule viettänyt puikoilla. Neulomaan olen tosin ehtinyt vain yhdeksänä päivänä...

Kävin pitkästä aikaa katsomassa siskonpoikaa, onkohan jo yli kuukausi viime kerrasta. Hän on kasvanut kovasti, ja rotinoissa lahjoitetut neuleet alkavat kaiketi olla käyttökokoisia.Siinä sängyllä pötkötellessä en voinut olla miettimättä, miten kova ikävä olikin ollut. Herkkiksenä sitten pari kyyneltäkin livahti silmäkulmasta ja kun töristin nenän, oli ilme pojalla kauhistunut. Enää hän ei kuitenkaan säikähtänyt, niin kuin ensimmäisinä kertoina. Onhan hän jo kuitenkin iso poika.

"Miksihän kaikilla on kello, kun kenelläkään ei ole aikaa?" lukee eräässä puukoristeessa, jonka ostin vuosia takaperin Savonlinnan kirpputorilta. Silloin se oli hauska leukailu-lause, mutta nyt siitä on tullut ikävä todellisuus tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni. Tekemistä ja ihmisten näkemistä olisi vaikka kuinka, mutta aika menee töissä ja nukkuessa. Kesä on vielä edessä, ja silloin vasta töitä tehdäänkin. Jos sitä sitten syksyllä lepäilisi...?

Siitä olen kiitollinen, ettei ole tullut oltua kipeänä. Kahta työtä yhtä aikaa tekevänä (molemmissa saattaa myös tulla lyhyellä varoitusajallakin töitä) ei ole oikein ollut varaa sairastella. Varmaan siitä syystä noin kuukausi takaperin vedin unta palloon yli kolmekymmentä tuntia melkein suoraan putkeen. Mitä nyt nousin syömään leipäpalasen ja pitämään vessatauon samalla kertaa, mutta sitten unet taas jatkuivat.

Muutenkin unirytmi on heitellyt hassusti viime aikoina. Eilen, kun oli tarkoitus saada aikaan vaikka mitä, nukuin vahingossa sellaiset reilut kymmenen tuntia ja ylikin. Tänä aamuna taas kun olisi oikein luvan kanssa saanut nukkua pitkään, uni hylkäsi kuuden aikaa. Eihän siinä, jätin miespuolisen tuhisijan jatkamaan uniaan ja livahdin olohuoneeseen huivin ja kahvikupin viekoteltaviksi.
...menipäs jotenkin puoli-masentavaksi tämä kuulumis-päivitys. Kivoja kuviakaan ei nyt ole valitettavasti laitettavissa, mutta ehkä sitten kun saan neulomuksen pois puikoilta. Toiveena oli ollut oikein kunnon kääriytymis-huivi, eli tilaa tarvitaan pingoittelua varten.

 Joka tapauksessa, elossa ollaan ja valoa kohti mennään.

~Ricchan~