Vielä tänään on aikaa osallistua arvontaan~!
Siirtykäämme kuitenkin kukkaruukusta asiaan eli alan kirjallisuuteen: Yhden - melkeinpä erittäin oleellisen asian olen oppinut neulekirjoista ajan myötä: ulkonäön ei saa antaa hämätä. On parempi ensin lainata kirjastosta ja lukea läpi, ennen kuin päättää mitä haluaa omaan kirjahyllyynsä. Lisäksi aika monen neulekirjan nimessä mainitaan sana "kauneimmat". Sattumaa(ko)?
Kauneimmat luontoneuleet - Yli 20 hurmaavaa tarinaa metsän siimeksestä
Woodland Knits: Over 20 Enchanting patterns (Tiny Owl Knits)
Kirjoittanut: Stephanie Dosen
Suomentanut: Mirja Muurinen
Julkaistu: 2014
Kustantaja: Pen & Paper
Kirja vaikuttaa luonnonläheiseltä tarkasteltuna edestä ja takaa. Pikasilmäily teoksen läpi herättää rauhallisuuden tunteen - vihreä ja valkoinen ovat dominoivat värit, kuvien taustana on käytetty ainoastaan luontoa. Muutamia sinisen sekä punaisen sävyjä löytyy, mutta ei niin kirkkaina etteikö niiden kuvittelisi olevan taivasta, vettä tai sitten puun lehtiä, kenties kukkasia. Varsin levollinen kirja kiehtoo kovasti ainakin allekirjoittanutta.
Ohjeet ovat mukavan kannustavasti kirjoitettuja ja Stephen on hupsutellut. Teksti on leikkisää sekä onnistuu olemaan viihdyttävää. Jokaisesta ohjeesta on lisäksi tummalla taustalla olevaan laatikkoon kirjoitettu ajatuksia sekä vinkkejä työn toteuttamiseen. Lisäksi lopussa on yleensä jokin pieni tekstinpätkä tasoa "Kiitos neulomisesta" tai sitten lisää juttua itse neuleesta. Itseäni huvitti kovin Tähkäpää vapaaksi- malli.
---
Kirjoittanut: Stephanie Dosen
Suomentanut: Mirja Muurinen
Julkaistu: 2014
Kustantaja: Pen & Paper
"KAUNEIMMAT LUONTONEULEET on kokoelma ihastuttavan herkkiä Stephanie Dosenin suunnittelemia neuleasusteita. Aiemmin näitä malleja on ollut saatavana vain verkkokapassa, mutta nyt Stephanien suosituimmat ohjeet on kerätty kirjaksi, jossa on mukana myös aivan tuoreita ja ennennäkemättömiä neuleita. Mukana on iki-ihana Kettu vei sydämeni, suloinen Pikkuorvokkimuhvi, myyntimenestys Peuransarvihattu, Kauriinvasaponcho sekä unenomaiset Perhosten lumoissa-lapaset. Aivan uusia malleja ovat vastustamaton Luonnonkukkakruunu, lumoava Lohikäärmebongarin huppu sekä maagiset Keijukaissiivet.
Kirja vaikuttaa luonnonläheiseltä tarkasteltuna edestä ja takaa. Pikasilmäily teoksen läpi herättää rauhallisuuden tunteen - vihreä ja valkoinen ovat dominoivat värit, kuvien taustana on käytetty ainoastaan luontoa. Muutamia sinisen sekä punaisen sävyjä löytyy, mutta ei niin kirkkaina etteikö niiden kuvittelisi olevan taivasta, vettä tai sitten puun lehtiä, kenties kukkasia. Varsin levollinen kirja kiehtoo kovasti ainakin allekirjoittanutta.
Mainittakoon tässä vaiheessa, että Tiny Owl Knits on Stephanie-neidin blogin nimi, koska ainakin mie jouduin turvautumaan googleen selvittääkseni asian. Myös tekstissä esiintyvä "pöllöilijät"-sana viitannee blogin lukijoihin. Teoksen alkuun on laitettu perinteinen neulevinkkejä ja -lyhenteitä-aukeama. Kirjassa on kolmen tasoisia neuleita, aloittelija, keskiverto sekä kokenut. Lisäksi mainostetaan blogin omaa Ravelry-ryhmää Tiny Owl Knits.
Ohjeet ovat mukavan kannustavasti kirjoitettuja ja Stephen on hupsutellut. Teksti on leikkisää sekä onnistuu olemaan viihdyttävää. Jokaisesta ohjeesta on lisäksi tummalla taustalla olevaan laatikkoon kirjoitettu ajatuksia sekä vinkkejä työn toteuttamiseen. Lisäksi lopussa on yleensä jokin pieni tekstinpätkä tasoa "Kiitos neulomisesta" tai sitten lisää juttua itse neuleesta. Itseäni huvitti kovin Tähkäpää vapaaksi- malli.
Kirjassa ei ole kovinkaan käytännöllisiä neuleita, mutta taiteellisia ja luonnonlapselle ihan omiaan. Sinällään perus-villapaitaa ja huppua, mutta niin suloisella twistillä, että niitä ei alkuun yhdistä tavallisiksi. Vaikka en todennäköisesti toteuttaisi kuin herra Kettusen sekä koivurannekkeen, haluaisin tämän kirjan omaan neulekirjastooni, mikäli sen jostain semi-halvalla bongaisin. Lisätunnustuksena kerrottakoon, että luulin Kauriinvasaponchon eli vanchon kuviota pikasilmäyksellä ketuksi. Hupsista.
En tiedä onko "Sitten neulomaan!"-kuvio hellyyttävä vai karmiva.
En tiedä onko "Sitten neulomaan!"-kuvio hellyyttävä vai karmiva.
Kirjan lopusta löytyvät lankatiedot kirjan neuleista. Cascade ja Rowan ovat ainoat tunnistettavat langantoimittajat. Pääasia on - kuten kirjan tyylistäkin voi arvata - ollut luonnonmukaisuus: vain kolmesta käytetyistä langoista löytyy sekoitettuna arkyyliä tai viskoosia. Muut ovat alpakkaa, villaa tahi mohairia - tai edellämainittujen sekoituksia.
Ravelryn puolella Tiny Owl Knits'illä löytyy tätä kirjoittaessa 62 eri neuletta. Kun niitä katselee, huomaa suomennoksen olleen erittäin uskollinen alkuperäisille nimille. Spirit of the birch on Koivun henki, eikä se muuksi muutu. Kiitos tästä~!
Kirja on pehmeäkantinen, joten siihen tarvitaan painoa pitämään aukeama auki, tai sitten ohjeita neuloessa perinteinen kopiointi toimii myös.

Suosittelenko?
Kyllä. Käy myös ihan vain lukemiseksi, etenkin kun haluaa hymyn huulille tai inspiraatiota neulomiseen.
Haluanko?
Kyllä, ehdottomasti!
Muuta sanottavaa
Yllärinä huomasin, että kuuluisa Beekeeper's quilt on Stephanien suunnittelema. Missä neuloimme kerran-blogin Neulistia lainaten kyseisessä projektissa "neulotaan pieniä pumpulilla täytettäviä kuusikulmioita niin kauan, kunnes neulojalta pettää mielenterveys". Pelkästään siis tuon lauseen myötä olen halunnut toteuttaa sen niin kauan etten enää edes muista.
Maailma tuntuu yhtäkkiä hiukan pienemmältä paikalta.

~Ricchan~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)