keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Lankalapset lisääntyy, siis Arpokaamme!

Syyskuu on ollut ahkeraa lankainkeruukautta, sillä erinäiset neulonta- aiheiset tempaukset ottavat jalansijaa pimenevissä illoissa.
SukkaFinlandia sekä jokavuotinen SukkaSato lähenevät vääjäämättömästi.
Vaikka Finlandiaan suositeltuja lankoja ei olekaan vielä julkaistu, on lankanarkomaani iskenyt kyntensä minuun ja ihan "vahingossa" olen kasvattanut hypisteltävien lankakäärösten kokoelmaani.

Aluksi ajattelin ihan viattomasti ostaa vain Vyyhti.fi:n alesta muutaman kerän lankaa, koska Bane toivoi mustakeltaisia sukkia.

Tuotekuva hämäsi ja mielestäni tilasin keltaista lankaa, mutta paketissa tulikin terrakotan punaista.. olisi varmaan kannattanut lukea tuotteen väri eikä vain lisätä koriin..
No eipähän siinä, ajattelin että ostan keltaista lankaa sitten vähän myöhemmin. Eihän tässä mikään kiire ole.

Kuinka ollakaan Titityy aloitti 11- vuotis syntymäpäivien kunniaksi alennusmyynnin ja tästä innostuneena kerroin Banelle asiasta ja tuumailin että pitäisiköhän ostaa lankaa vai ei kun tarjous on voimassa vain yhden päivän ja vähän aikaa seuraavana aamuna.
En ollut saanut päätöstä vielä aikaiseksi kun sähköpostiini kilahti Banelta lahjakortti kyseiseen lankaverkkokauppaan, vaikka syntymäpäiviinkin oli vielä kaksi viikkoa aikaa.
Tilasin kyllä lankaa, mutta säästin lahjakortin jotain spesiaalimpaa ja tarkkaan harkitumpaa varten <3

Tämäkään tilaus ei tosin mennyt aivan putkeen, sillä varastovirheen vuoksi en saanutkaan toiseksi keräksi haluamaani lankaa, mutta Titityy onneksi hoiti tilanteen ottamalla ruuhkasta huolimatta nopeasti yhteyttä ja tarjoamalla minulle mahdollisuuden vaikuttaa korvaavaan tuotteeseen.
Tuote ei ollut ihan saman hintainen kuin haluamani lanka, mutta tähänkin löytyi ratkaisu ja sain erotuksen arvoisen tarjouskoodin sähköpostiini.
Iso kiitos Titityylle hienosti hoidetusta tilanteesta ja hyvästä asiakaspalvelusta!
Lopputulemaksi kotiin tulikin sitten kaksi kerää Louhittaren Luolan Väinämöinen sukkalankaa värissä Havana!
En tiedä miksi mutta minusta sinisen ja ruskean yhdistelmä on aina yhtä silmää miellyttävä ja melkoisen rauhoittava jopa.

Lähestyvät neuletempaukset ovat innostaneet minuakin hieman heiluttelemaan puikkojani ja rupesin väkertämään jämälangoista värien sekamelskaa.
Ensimmäisenä tuotoksena syntyivät oranssilla seiskaveikalla ja sini- violetti kirjavalla langalla tehdyt sukkaset. Nämä olivat allekirjottaneelle tosin liian pienet, mutta kysäisin työkaverilta olisiko hänen muksuillaan vaikka tarvetta sukille. Hän näki, koki ja otti itselleen. Hyvin kävi sukille.

Tulille laitoinkin sitten heti perään toiset sukat, jossa ajattelin kokeilla uutta tekniikkaa jota ilmeisesti kutsutaan nimellä "porrasrivinousu"(?).
Tässä tekniikassa on pääväri ja tehosteväri, joita neulotaan toistaen kolmea kerrosta seuraavasti:


1.krs: neulo kierros oikein tehostelangalla
2.krs: *3o, nosta 1s neulomatta* päävärillä
3.krs: *3o, nosta 1s neulomatta* päävärillä

Kuva on hieman huonohko ja värivalinta tällaiseen äärimmäisen huono koska molemmat langat ovat kirjavia, ja jälleen kerran tähtösistä pengottuja yksilöitä, mutta eipähän tuo kai haittaa harjoituskappaleissa.
Sanoisin jopa että mukavaa vaihtelua perinteiselle resorille tai tasaiselle neuleelle.
Perus resori tässä sukassa korvattu valepalmikolla.

Sain tilaustyöksi tehdä parit säärystimet lapsukaisille ja huomaan haasteekseni sen, että en ole tehnyt juurikaan mitään paljon itseäni pienemmille yksilöille.
Ensimmäinen pari valmistui viikonlopun aikana, vaikka hieman epäilin että pidetäänköhän värivalinnoistani, mutta tilaaja oli näihin ainakin hyvin tyytyväinen, sillä käytin pohjavärinä mustaa ja koska kyse on lapsista. Kestäähän se paremmin puhtaan näköisenä kuin valkoinen.
Tässä kuva toisesta valmiista säärystimestä, koska olen niin onneton muistamaan että ottaisin kuvia töistä niiden valmistuttua..
Pahoittelen siis lankakaaosta neulepesiytymässä :'D
Näemmä SF:n mysteerisukan tynkäkin päässyt mukaan...

Näissä käytetty mustaa Pirta sukkalankaa, oranssia 7veikkaa ja punakirjavaa Novita Sointua.
Resorina jälleen valepalmikkoa.
Neulejäljestä tuli mukavan tasainen kun käytin puoli kokoa pienempiä puikkoja kuin mitä suositus on.
Voisi tulla vaikka tavaksi?

Melko piakkoin aloitin toisen parin työstön, jossa oli toiveena hieman hempeämpiä sävyjä.

Päädyin siis harmaaseen, pinkkiin ja vaaleanpunaiseen ripauksella mustaa.
Törmäsin Pinterestissä mukavaan Hibiscus- kuvioon ja piirsin siitä ruutupaperille neuleohjeen.
Lankavalintana vaaleanharmaa Novitan Nalle, vadelmanpunainen Maija, vaaleanpunainen on mysteerilankaa ja musta myöskin Nallea.
Jostain syystä otin käyttöön 3.5mm puikot vaikka ajattelin että teen 3.0mm puikoilla.
Kolmella langalla neulominen koituu minulle hankaluudeksi koska en osaa rytmittää taustalla kulkevia lankoja siten, että pystyisin sitomaan ne siististi nurjalle eri kohtiin eikä hirveää könttää yhteen kohtaan aiheuttaen sen, että taustalla kulkeva lanka paistaa pinnalle.. pelastaisikohan höyrytys tässä yhtään?

Juuri kun kuvittelin lankamanian hellittäneen, Lankamaailma antaa herkullisen tarjouksen ja niin haksahdin tilaamaan verkkokaupasta pehmoista 100% alpakka lankaa.
HjerteGarnin Piccua.
Tarjolla oleva värivalikoima on miellyttävän toisiinsa yhteen sointuva, joten tilasin luonnonvalkoista, vaaleaa roosaa ja liilaa.

Savonlinnassa vieraillut Popup liike jossa esiintyi Riikkapiika ja Nappi&Nauha eivät myöskään helpottaneet langanhimoa. Sattui olemaan vielä työmatkan varrellakin.. (Ihan kuin se olisi jokin tekosyy) Koska sekoitin N&N erääseen SukkaFinlandian sponsoriliikkeeseen, ostin sieltäkin lankaa vain huomatakseni että hankinnoilla ei ole (ehkä) muuta merkitystä kisan kannalta kuin sen että se on sopivan vahvuista.
KeräKätköön kierähti siis Opalin FreshJuicy, Talisman ja Drops Fabelin Printtiä.


... Olen tässä pienessä mielessäni tuumaillut, että koska langan hamstraamisesta tulee oikeasti ongelma?
Olenko jo liukunut avun tavoittamattomiin? *haaaalp*

~Ma- Chan~


ARVONTA!

Kässäätkö?- blogille on rapsahtanut 20 000 vierailijaa täyteen ja sen kunniaksi aiomme suorittaa pika- arvonnan!

Arvonnan palkintona on 6kk tilausjakso Suuri Käsityö- lehdelle!

1 arvan saat, kun kommentoit tätä julkaisua
2 arpaa saat, kun olet myös blogimme lukija
3 arpaa saat, jos mainostat meitä omassa blogissasi

Osallistumiseen on aikaa lauantaihin 30.9. klo. 17.00 saakka!
Mikäli kommentoit anonyyminä tai sinulla ei ole omaa blogia, liitäthän kommenttiisi sähköpostiosoitteesi jotta voimme ottaa
sinuun yhteyttä jos arpaonni osuu kohdallesi!

Onnea kaikille arvontaan osallistuville!

~Ma- Chan~ & -Ricchan-


128 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tarkoitat varmaan la 30.9 ;)

      Poista
    2. Kas, niinpä onkin väärä päivä :'D
      Pitääpä korjata.
      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
    3. Kiva lukea tätä blogia. Mukana.

      Poista
    4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Mukavia juttuja. Arvonnassa mukana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. Värikästä neulesyksyä toivotellen mukana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  6. Mukaan arvontaan! Blogisi on uusi tuttavuus, vaikuttaa kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  7. Pitääpä tutustua blogiisi tarkemmin, itselle uusi tuttavuus. :) mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  8. Eka kertaa kävin kattoon blogiasi.... hienoja värejä. Hyvää syksyä ja anna puikkojen heilua sekä kameran räpsiä.

    VastaaPoista
  9. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opal on minulle uusi tuttavuus, ei ole ennen minun puikot tavanneet tätä lankaa :)
      Mielenkiinnolla odotan että pääsen käyttämään :)

      Poista
  16. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  25. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  26. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  29. Mukana arvonnassa -- kaunista syksyä!

    VastaaPoista
  30. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  31. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  32. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, inspiraatio on inspiraatiota käytti sen mihin tahansa. Toivotaan että saamme innostuksesi kukoistamaan ^__^

      Poista
  33. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  34. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  35. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  36. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  37. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  38. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  39. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukana 2 arvalla, liityin lukijaksi :) Ja lankojen hamstraamisesta tulee ongelma kun tilat loppuu :D Oon jo miettiny että pitäs lahjottaa tai myydä osa pois, mutta en raski luopua mistään ja välillä päädyn vaan ostamaan lisää :D

      Poista
    2. Ymmärrän tunteen! Ei näitä vaan raaski pois hyppysistään päästää. Jos ei muuta niin voihan niitä aina hypistellä :D
      Riittävän hyvä peruste pitää lankaset kotona *nyöks nyöks*

      Poista
  40. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  41. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh!
      En onneksi siis ole yksin asian kanssa :D
      Mukavia lukuhetkiä blogissamme ja onnea arvontaan :)

      Poista
  42. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  43. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lykkyä tykö sekä arvontaan että blogin aloittamiseen :3

      Poista
  44. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  45. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  46. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  47. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  48. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  49. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  50. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  51. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  52. Mukana arvonnassa �� Blogiinkin täytyy tutustua.

    VastaaPoista
  53. Kivoi jutui, lisään lukulistaani. Arvontaankin voin osallistua.

    VastaaPoista
  54. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  55. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinenkin arpa, kun liityin lukijaksesi. Saako kolmannen, jos mainostaa facessa, kun blogia ei ole?

      Poista
    2. Hei!
      Ihanaa saada uusi lukija ja hienoa että osallistut arvontaan!
      Myönnettäköön sinulle kolmas arpa mikäli Facessa mainostat :3

      Poista
  56. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  57. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  58. Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi ja lykkyä tykö arvontaan ^__^

      Poista
  59. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  60. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  61. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  62. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  63. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, meillä on sama unelma ^O^ Toteuttakaamme molemmat se jonain päivänä!

      Poista
  64. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  65. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  66. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  67. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  68. Mukana arvonnassa. Mukavan tuntuinen blogi. Täytyy seurata.

    VastaaPoista
  69. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  70. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      bittiavaruuteen viesti kadonnut?
      mutta tämä tuli onneksi perille! :)

      Poista
  71. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  72. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi löysit perille!
      Tervetuloa mukaan ja onnea arvontaan! :)

      Poista
  73. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  74. Hei!
    Kiitos kommentistasi ja antoisia lukuhetkiä blogissamme!
    Onnea arvontaan! :)

    VastaaPoista
  75. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  76. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  77. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  78. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  79. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, hienoa että osallistut ja tervetuloa lukijaksi meidän molempien puolesta ^__^

      Poista
  80. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  81. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  82. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  83. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  84. Ooh! Käsityölehden voitto olisi kyllä mukavaa. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  85. Arvonnassa mukana..��

    VastaaPoista
  86. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  87. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  88. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  89. Ihania sukkia, mukava lukea kirjoituksiasi. Ekan kerran löysin Blogiisi. Kiitos tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ja Kiitos :) Sukat on omasta mielestä bravuurini, haaveissa laajentaa joskus reviiriä muihinkin töihin kun huiveihin ja shaaleihin :D
      Mukavaa että viihdyt blogissamme :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  90. Kauniita sukkia.

    VastaaPoista
  91. ekaa kertaa törmäsin tänne ja löysinkin kivan blogin. Täytyy ehdottomasti tulla uudelleen katsastamaan. Nyt siis osallistun viellä arvontaankin. voi kun onni potkisi.

    VastaaPoista
  92. Blogisi on uusi, mutta ehdottomasti seurantalistalle päätyvä tuttavuus ��

    VastaaPoista
  93. Kiva uusi blogituttavuus!
    Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)