Onneksi Taito Etelä-Pohjanmaan sivuilla junasukkien ohje on niin epäselvästi yhteen pötköön kirjoitettu, että allekirjoittaneella jäi hulimattomuusvirheiden myötä neulomatta varresta 12 kerrosta joustinta ja jalkaterästä yksi neljän kerroksen nurja osuus kokonaan. Ei haittaa, sukista tuli juuri passelit tällaisina kevytversioina <3
Kevätraitaa
(Spring Stripes in Ravelry)
Mikä: Junasukan kevytversio (10s)
Ohje: Junasukka (Taito Etelä-Pohjanmaa)
Puikot: 2,5 mm alumiinisukkapuikot
Lanka: Novita 7veljestä limevihreä (75%villa, 25% polyamidi) ja tuntematon jämäkeltainen
Kulutus: Limevihreä 31 gr, keltainen 8 gr eli yht. 39 gr (19,5 gr/sukka)
Aikaa kului: 5 pvää
Näitä sukkia on neulottu niin kotisohvalla, porukoiden luona vieraillessa kuin töissäkin yövuoron hiljaisina tunteina. Aina silleen vähän, tunti-pari kerrallaan joten aikaa vierähti enemmän kuin oletinkaan. Raitoja tehtiin sukkaan sen mukaan kuin hyvältä tuntui ja sitten ihmeteltiin toista sukkaa pakertaessa, että kuinkas ja miten ja ohoh, tuli sittenkin pari.
Koska vauva syntyi marraskuun loskaan ja pimeyteen, luonnollinen värivalinta kallistuisi harmaaseen, valkoiseen, siniseen, yms. Mutta koska vanhempiensa häiden yksi pääväreistä oli limenvihreä ja jämälankojen huopakorissa köllötteli kimaltava sitruunankeltainen lankakerä, sai lapsonen sitä myötä keväiset värit sukkiinsa. Ja tuli muuten ihunat <3
Pari viikkoa syntymän jälkeen käytiin viemässä rotinapullaa isolla joukolla. Hieman jänskätti, saakohan sitä tehtyä riittävän hienon pullaotuksen vietäväksi, mutta näytti maistuvan. Olihan se vähän kuivakkaa kun en äiskän muistuttamisesta huolimatta muistanut laittaa hillotäytettä... Hupsista. Kotona askartelin pahvista ja joululahjapaperista alusen ja paketoin koko höskän sellofaanilla. Sukat hengasivat siinä päällä teipillä kiinnitettyinä. Komea paketti, vaikka itse kehunkin *köh*
Pieni oli aivan ihana ja herttainen, nukkui nätisti melkein koko ajan. Vähän tuijoteltiin simmuin raosta ja sitten taas jatkettiin tuhisemista. Yöbodykin oli hiukan ison oloinen, mutta vauveli oli vaan niin söötti siinä <3
Tarkoituksena oli alun perin viedä kaksi paria pikkusukkia, keväisen vihreän pariksi joulunpunaisen ja valkoisen väriyhdistelmä. Se sai kuitenkin jäädä muutaman pikku virheen myötä, tein nimittäin vahingossa kaksi eriväristä sukkaa... Eikä sitten tietenkään enää ollut aikaa tehdä sukille omannäköisiä pareja. Kyllä ne päivät vaan hupenivat nopeasti marraskuussa.
Jouluversioista lisää ensi kerralla, nyt on jatkettava joululahjoin väkertämistä. Se on aina sellainen savotta, että pitäisi aloittaa jo heti tammikuussa seuraavan vuoden lahjukset. Viimeisimmän lisäyksen jälkeen ydinperheeseen kuuluu nimittäin jo tusinan verran immeisiä...
-Ricchan-
Ihanat. Niin pienet ja söpöt. Kyllä kelpaa jaloissa pienellä pitää, kun lämmöllä tehty.
VastaaPoistaKiitos kommentista, toivottavasti olet oikeasssa ja sukat lämmittävät pikkuvarpuleita :3
Poista