torstai 19. heinäkuuta 2018

Säärystimillä hautakivi?

Kesä on kulunut pitkälti töiden merkeissä. Saimaa on tarjonnut parhauttaan eli ei ole vielä kaduttanut viettää aikaa laineilla. Neulomista työt ovat tosin suhteellisen tehokkaasti rajoittaneet tämän kuluvan helteen keralla, mutta jotain on silti päässyt syntymään. Pipo, lapaset, jopa Sielukas on edistynyt jo hihoihin saakka. Näiden lisäksi oli myös jotain, johon upotin aikaa ja vaivaa.

Viime syksynä ukkini nukkui pois. Siitä lähtien olen halunnut tehdä jonkinlaisen ohjeen joka toisi ilmoille kaikki ne lämpimät tunteet jotka muistoissani ovat lapsuuden kesistä ukin ja mummin luona. Tästä vienosta ajatuksesta kypsyi kuukausien mittaan selkosuomeksi kirjoitettu ohje, jonka aivan aloitteleva neulojakin pystyisi tekemään. Kokeneempi neuloja todennäköisesti vain turhautuu kun kaikki on kirjoitettu auki, mutta toisaalta hän pystyykin toteuttamaan ohjeen vain kuvaa katsomalla.

Muistojen siivittämänä syntyivät säärystimet: siitä miellyttävä neuletyö, että ne voivat olla arkisen oloiset sekä näköiset, mutta kuten villasukatkin, niin niitä kaipaa kylmillä keleillä. Ne lämmittävät jalkojen pitkiä verisuonia ja pitävät sitä kautta myös koko muun kehon lämpimänä.


Pekka-säärystimet:
(Pekka legwarmers in Ravelry)

Mikä: Säärystimet
Ohje: Itse suunniteltu
Puikot: 3 mm sukkapuikot
Lanka: Novita Cotton Soft musta (100% puuvilla)
Kulutus: 100 gr
Aikaa kului: 9 päivää

Halusin varteen yksinkertaista neulekuviota, mutta sellaista joka auttaisi säärystimiä pysymään jaloissa. On ikävää kun on lenkillä ja joutuu vähän väliä kiskomaan alas valuvia säärisuojia ylemmäs. Vähän sama juttu kuin napakoiden villasukkien kanssa: niiden haluaa sopivan juuri täydellisesti omaan jalkaansa. Tämähän on tietysti vain makuasia, koska esimerkiksi löhöilysukat ovat parhaimmat kun ne ovat niin löysät ja roikkuvat kuin vain voivat.

Ohjeen nimeksi tuli ukkini nimi, ja voi olla että mummikin saa oman nimikko-ohjeensa tulevaisuudessa. Tällä hetkellä on hieman takki auki-fiilis, kun sain vihdoin nämä valmiiksi. Tein kaiken kukkuraksi ensin koeversiot, josta sitten muokkasin lopullisen ohjeen. Käsissäni on nyt sitten kaksi paria säärystimiä, mutta eiköhän niille koti löydy.


Pohkeen alussa joustinneuleen jälkeen olevat oikea/nurja/oikea-kerrokset estävät säärystimiä valumasta alaspäin. Loppu onkin sitten 2 oikein 2 nurin-neuletta, jossa on sen verran pientä twistiä, että oikeat silmukat neulotaan takareunastaan. Kokonaisuus tuntuu seesteiseltä ja on juuri sopivaa televisioneulottavaa. Myös jos neule unohtuu arjen kiireissä, voi siihen helposti palata myöhemmin.

Ohje on kattaa koot SX-XL. Lankana käytin tutun kotimaisen merkin markettilankaa, koska ne ovat helpoiten saatavilla myös täällä pienemmässä kylässä. Puuvillasta ei tule niin möyheät kuin sukkalangasta, mutta toisaalta puuvilla ei kutita niin paljon kuin villa.


...Sellaista. Ihan oma eka neuleohje (hui). Oli muuten yllättävän työläs kirjoitettava, meni useampi päivä ennen kuin olin tyytyväinen. Lisäkiitokset vielä Ma-Chanille, joka ystävällisesti oikoluki ohjeen sekä toi ilmi monta korjattavaa epäkohtaa.

Ohje löytyy myös Räveltämöstä.

-Ricchan-

--

Kysymyksiä & vastauksia:

Kuinka voin ostaa ohjeen?
Lähetä sähköpostia osoitteeseen ricchan@kassaatko.fi
Saat vastausviestinä tilinumeron, jonne voit maksaa ostoksesi. Viestikenttään pyydän kirjoittamaan nimen. Kun maksu näkyy tilillä, lähetän sähköpostissa pdf-tiedoston monen kiitoksen keralla :3 Sähköpostiviestit poistetaan maksun suorittamisen jälkeen.

Paljonko ohje maksaa?
3 euroa.

Mihin rahat menevät?
Kustannan osan ukin hautakivestä joka pystytetään Taipalsaaren hautuumaalle. Hinnaksi on arvioitu 1 500€, joten tavoitteenani on siitä kolmasosa.

Ohjeessa on virhe/en ymmärrä ohjetta
Lähetäthän sähköpostia osoitteeseen ricchan@kassaatko.fi ja selvitetään asia :3 Vaihtoehtoisesti voit kommentoida tähän blogipostaukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)