Huomautan tässä välissä: yleensä ansga on hoitanut mestarillisesti kuvaamisen puolestani, mutta nämä kuvat olen ihan itse napsinut - tosin hänen järkkärillään. Voin luvata, että ensi päivityksessä on taas parempaa laatua tarjolla.
Kortteli oli pystytetty Joel Lehtosen puistoon, joka sijaitsee ihanasti vierasvenesataman vieressä. Saimaan aallot lainehtivat leppeästi ja helpottivat muuten niin helteistä kesäpäivää. Pari sorsaakin uiskenteli rannan tietämillä ja yksi tarkkaili rantapenkereeltä ohitse kulkevaa ihmisvirtaa.
Vierailimme ansgan kanssa mestoilla aamupäivästä juuri tapahtuman alkamisen jälkeen, koska iltapäivästä oli muuta menoa. Väkeä oli jonkin verran, sillä tapahtumaa vastapäätä torilla oli Pyhän Olavin markkinat täydessä käynnissä ja sieltä oli hyvin helppo kävellä joko Pitkääsiltaa tai Torisiltaa pitkin tutustumaan Kortteliin.
Uskoisin myös, että kävijää riitti. Savonlinna herää aina kesäksi eloon (aivan kuten kaikki Suomen kaupungit), mutta etenkin 29.07. riittää kansaa kaduilla ylenmäärin. Toivon, että mahdollisimman moni heistä kävi tutustumassa suomalaiseen käsityöhön ja toivon mukaan myös osti kojuista jotain muistoa mukaansa.
Kojuissa oli vaikka mitä ihanuuksia ja olin yllättynyt kuinka kaukaa osa oli tullut. Savonlinnalaisia yrityksiä en pikasilmäyksellä löytänyt muiden joukosta, mutta heillä lienee ihan tehokkaasti vilskettä omilla kulmillaan Riihisaaressa.
Vaikka aikaa ei kauheasti ollutkaan tutustua tarkemmin, ehdin silti hölisemään aivan riittämiin käsityöimmeisten kanssa. Jotenkin koko Kortteli tuntui hehkuvan samanhenkisten ihmisten inspiraatiota ja iloisuutta. Nämä ihmiset olivat omaa heimoani, taiteilijoita ja unelmien jahtaajia. Väkisinkin pyrki hymyilyttämään.
Mainittakoon kuitenkin tässä muutama joihin ehdin tutustua. Väinölän luomutila oli aika läheltä eli Kerimäeltä. Tarjolla oli risutuotteita, koruja, saippuaa ja hirmu hienoja kirjalaukkuja. Olisin niin halunnut udella lisää kirjalaukkujen tekemisestä, mutta en uskaltanut kysyä ettei menisi koko aika vain yhdessä paikassa.
Ostin sieltä pienen juttutuokion päätteeksi MarielDesign'in korvakorut, joissa oli aito kukkanen sisällä. Violetit tietysti, koska pitäähän se lempiväriä tunnustaa.
Seuraava pysähdyspaikka oli Tenho Desing'in teltta. Siellä keskeytin hyvin alkaneen käyntikorttien leikkuun, Särkijärven Satu kertoi tekevänsä niitä vanhojen vinyylilevyjen levykoteloista.
Erityisesti "Olen tässä"-paita sai hymyn huulilleni. Kuulemma tuotesarja on saamassa jatkoa "Olenko tässä?"-olettamuksen merkeissä. Itse olen vain tyköistuvien ja hihattomien paitojen ystävä, joten se jäi ostamatta. Himosin kyllä jonkin verran myynnissä ollutta kitaran muotoista koivusta tehtyä leikkuulautaa/juustotarjotinta, mutta en tiedä mihin sen olisin keittiössä laittanut. Onneksi verkkokauppa on olemassa ja voinen vielä muuttaa mieleni >:3
Ihastelin myös pappahattuja, ja menin sitten möläyttämään sen ääneen... Ai että kaduttaa, koska sain sen kuvan että kyseinen substantiivi taisi olla pienimuotoinen halveeraus tweed-lakeista. En tarkoittanut sitä sillä tavalla, mutta en oikein osannut sitten korjatakaan itseäni. Voitte uskoa, että soimasin itseäni useampaan kertaan seuraavan viikon aikana. Pappahatut ovat just parhaita, itselläni on ukin vanhoja hattuja useampi tallessa vaikka ne ovatkin aivan liian isoja minun pieneen päähäni.
Viimeinen pysähdyspaikka oli Hannele Rusilan teltta. Olin naamakirjan arpajaisissa voittanut hänen yrityksensä lahjoittaman Pikku-Aarre-shaalin, josta halusin kiittää ja samalla sain tilaisuuden vaihtaa mustaharmaan shaalin valkoisempaan. Yllätyin suuresti, kun Hannele tulikin tiskin takaa onnittelemaan ja ihan rehellisesti halaamaan. Savolaisturjake meni ihan hämilleen muutamaksi minuutiksi eikä osannut kaivaa kameraa laukustaan jotta olisi saanut kuvaa kaikista niistä pehmeistä ihanuuksista.
En voi sanoin kuvailla, kuinka pehmeä ja laadukas shaali on. Silittelin sitä kotisohvalla lumoutuneena ja varmana siitä, että nyt ollaan suomalaisen käsityön taituruuden parhaimmassa päässä. En voi kuin kiittää ja olla onnellinen tuurin aikaansaamasta mahdollisuudesta tutustua johonkin niin kauniiseen esineeseen. Lisäksi siitä tuntuu hehkuvan... miten sen nyt sanoisi? Kun jotain tehdään rakkaudella, sen kyllä tuntee kun esinettä pitelee käsissään. Sellaista jotain.
Shaali tullaan ehdottomasti näkemään talven mittaan blogissa kuvausrekvisiittana.
Vielä lopuksi haluaisin tätä kautta välittää suuret kiitokset jokaiselle Käsityökortteliin osallistuneelle ja toivon, että he palaavat vielä suuremmalla joukolla Savonlinnaan myös ensi vuonna. Kotikaupunki täyttää 380 vuotta, joten toivon mukaan pirskeet ovat kovemmat kuin koskaan.
-Ricchan-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)