torstai 26. maaliskuuta 2020

SukkaFinlandia 2019

Aion tässä esitellä teille vuoden 2019 SukkaFinlandian aikaansaannokset. Lämmittelymalli ja Etappi 1 Naapurin Jannet onkin jo aikanaan esitelty joten niistä en erityisempiä kommentteja aio esittää.. Muista malleista kertoilen sikäli mikäli jotain erityistä muistan, kun nuo muistiinpanot eivät allekirjoittaneelle ole koskaan ollut vahvuus.

Lämmittely Elämän Virta

Etappi 1 Naapurin Jannet


Etappi 2 Aave

 Puikot 2.5mm
Lanka Louhuttaren luola värissä jäkälä
Pitsikuvio oli helppo sisäistää, eli minusta ihan perus hyvät pitsisukat.

Etappi 3 Impromptu

 Puikot 3 mm
Langat eri jämiä 
Kantapää oli uusi bumerangi malli, muuten en pitänyt koko sukasta. Rasittavaa oli laskea että täyttää kisavaatimukset ja epähuomiossa tein palmikot vain etupuolelle vartta ja vaatimukset täyttääkseni oli pakko käydä purkamaan koko varret ja tekemään uudestaan.

Etappi 4 Harmonia
 Puikot 2.5mm
Lanka Lanitium ex Machina värissä Baikal
Oikeat puikot tähän malliin olisi ollut 2.25mm mutta tällöin en omistanut välikoon puikkoja. Sain siis itselle reilun kokoiset sukat. Jälleen kerran perushyvät pitsisukat.

Etappi 5 Halo
 Puikot 2.5mm
Lanka Novita Venla väri omenankukka

Etappi 6 kärhöt
 Puikot 2.5mm
Langat Coopknits Sock Yeah! värit Jadeite ja Chryso, terät ja kantapäät Lanitium ex machina jämä Baikal
Näitä maalasin vesiliukoisilla puuväreillä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)