Pohdintaa neulojan vastuullisuudesta

Sain päätökseen YLEllä esitetyn "Verta, hikeä ja T-paitoja"-sarjan, jonka kahdeksassa puolen tunnin jaksossa neljä somenuorta pääsee kurkistamaan vaateteollisuuden esiripun taakse. Ja voi pojat, kyllä sitä varttuneempikin ihminen alkoi miettimään ohjelmaa katsoessaan omaa kulutustaan.

Vaatteiden suhteen asia on ollut pohdinnassa jo pitkään, vaan miten asian voisi ujuttaa käsityön maailmaan? No, materiaahan löytyy monelta neulojalta lankojen muodossa. Tein inventaarion omista kätköistäni ja kilomäärä on kauhistuttava: 11 kiloa ja vajaa 700 grammaa lankaa löytyy LankaLipastosta, vitriinistä, huopakorista ja ihan vaan kirjahyllyn reunalta. Lankaa on niin paljon, että voisin neuloa siitä määrästä 65 paria sukkia.* Siis uusi villasukkapari käytettäväksi kuudelletoista kuukaudelle. Tarvitseeko kukaan ihminen oikeasti niin monta kiloa lankaa ja tuleeko se neulottua ikinä?

* Sukkapariin menee noin 180 grammaa minun käsialallani, jos lanka on worsted-paksuista (7veikka) ja 3 mm puikot ovat käytössä.

[kuvan sukat: Lisäelämän tarpeessa]

En ehkä ole kaikkein työteliäin neuloja, sillä LankaLipaston vanhimmat olemassaolevat ostolangat ovat vuodelta 2014. Kuuden vuoden ikäistä lankaa, sehän menisi jo ekaluokalle tänä syksynä. Ja siitä huolimatta ostin yli puoli kiloa lisää viime kuussa, mistä kerroinkin tuossa viime viikon päivityksessä. Ostin, koska olin ollut ostamatta. Ostin, koska olin antanut itselleni luvan. Jokaiselle kerälle oli tarkoituksena, mutta entä ne jo kaapissa olevat langat? Mikä niiden tarkoitus on?

Ihmisen genetiikkaan on kirjoitettu kerääminen pahan päivän varalle. Varastointi huonoja aikoja varten on meissä sisällä valmiina olevana ominaisuutena ja sen myötä tykkäämme keräillä milloin mitäkin asioita: postimerkkejä, viilis-kuppeja, moottoripyöriä. Itse kerään mukeja, lankaa ja manga-kirjoja - joita tulee olemaan tällä ilmestymistahdilla vuoden loppuun mennessä lähes 380 kirjaa. Sehän alkaa olla jo pieni kirjasto - mikä ei ole kovinkaan masentava ajatus, jos ihan rehellisiä ollaan. Eheh.

[kuvan valmistumassa olevat sukat: Lakritsihilloa]

Mitä sitten pieni ihminen voisi tehdä ollakseen vastuullisempi langankuluttaja? Miten voisin toimia niin, etten kuluttaisi liikaa rajattuja luonnonvaroja ja saisin silti suojeltua ne työpaikat, jotka villaotusten kasvattaminen ja langan tuottaminen vaatii?

Tähän asiaan ei ole yksiselitteistä vastausta. Mikään asia ei koskaan ole niin mustavalkoinen, että siihen löytyisi yksi mahtiratkaisu, joka korjaisi kaiken suit sait kerralla. Jos lopetan lihansyönnin, miten tilat jotka ovat hiilidioksiidinegatiivisia voivat jatkaa toimintaansa? Jos lakkaan ostamasta vaatteita, kuinka käy Myanmarissa työskentelevien ompelijoiden työpaikkojen? Jos ostan halpaa, se ei jostain syystä ole koskaan kotimaista. Jos ostan kallista, sekään ei ole aina paras ratkaisu kun pitää vertailla ilmastoa, terveellisyyttä, rahankulutusta ja eettisyyttä. Jos jätän ostamatta, kuka kärsii siitä? Osakkeenomistajat vai pienyrittäjät, tuottajat vai työntekijät?

[kuvassa Punaruostekennot]

Aihe on siinä mielessä kiinnostava, että täytyy palata asiaan jossain kohtaa ison lankojen vastuullisuus- ja ilmastovertailun parissa. Hyvä kirjoitus vaatii taustatyötä, joten nyt en tältä istumalta voi kirjoittaa mitään maata mullistavaa, mutta voin pyytää sinua siellä ruudun takana miettimään omaa kulutustasi.

Meillä on vain yksi planeetta, ja sen matemaattisesti laskettu maailman yhteinen ylikulutuspäivä oli jo. Ilmastonmuutos tulee lämmittämään maapallon keskilämpötilaa, enää on vain kysymys siitä, miten paljon. Meillä aikuisilla on vastuu siitä, millaisen maailman me jätämme tuleville sukupolville. Ne sukupolvet eivät välttämättä tule olemaan omaa sukuamme, mutta se ei tarkoita, ettemmekö voisi ajatella myös heidän parastaan.

[Kuvan neule Simppelipipo]

Olisihan se todella helppoa vain vetää pipo päähän ja olla näkemättä sitä todellisuutta, joka tulevilla sukupolvilla on edessään. Eihän se kosketa juuri minua, minähän vain teen parhaani tässä hetkessä. En heitä roskia luontoon, vien muovit, pahvit, lasit, metallit ja vaatteet keräykseen, ostan käytettyä kun voin ja laadukasta kun on pakko saada pitkään kestäviä tuotteita. Koko kysymys on ihan liian laaja, ongelmat ovat maailmanlaajuiset ja minua on vain yksi pieni yksilö. Voiko minun tekemisilläni muka olla oikeasti merkitystä?

Joskus on huono olla. Raha ei riitä ruokaan, työ on rankkaa tai sitä ei ole ja mieli on väsynyt jatkuviin vaatimuksiin. Se on ihan normaalia ja se on ymmärrettävää. Mutta me, jotka pystymme ja jaksamme tehdä asioita, meidän tulisi toimia yhteisen hyvän vuoksi myös niiden takia, jotka eivät syystä tai toisesta voi.

Kykenemättömyys toimintaan ei ole mikään häpeä. Joskus on vain pakko huolehtia ensin itsensä kuntoon ennen muista huolehtimista. Omasta maljasta kun on todella huono ammentaa jos se on lähes rutikuiva. Pidetään itsestämme huolta ja toimikaamme sitten kun meillä on jaksamista.

[PikkuHemmot punavärisinä]

Olen avoin keskustelulle ja haluaisin tietää sinun mielipiteesi asiaan.  Onko ilmastonmuutos osa arkeasi, tuletko koskaan ajatelleeksi omaa osaasi maailman talouden kiertokulussa? Kierrätätkö, jätätkö kierrättämättä, miksi teet tai miksi et tee sitä mitä voisit tehdä? Toimitko vastuullisesti omassa (käsityö)harrastuksessasi tai pohditko asioita eettisyyden näkökulmasta? Jos asia ei ole käynyt mielessä tai ole muutenkaan ajankohtainen, sekin käy. Olisiko sinulle kuitenkin noussut jotain ajatuksia tämän kirjoituksen myötä?

Vielä loppuun haluaisin kertoa erään asian, jonka tajusin suihkussa ollessani (suihkussa kun tulevat aina ne parhaimmat ajatukset): Vastuullisuus ei tarkoita, että joutuu luopumaan kaikesta, mistä saa vähänkin iloa. Vastuullisuus on sitä, että nauttii täysillä juuri niistä muutamasta asiasta, jotka todella tuottavat itselle eniten iloa.

-Ricchan-